Ehkäise vaivoja

 

Ehkäise silmän seudun vaivoja 

Kyynelnestekerros 

 

Kyynelkerros on muutaman millin tuhannesosan paksuinen nestekerros silmän pinnalla. Se on katselumukavuuden kannalta olennaisen tärkeä osa silmää. Jos kyynelkerros ei ole kunnossa, sarveiskalvo pääsee kuivumaan ja silmään voi syntyä roskan tai pistävän kivun tunne. Kyynelkerrosta ja sen koostumusta voivat muuttaa ikä, allergiset reaktiot, hormonaaliset muutokset, päätetyö ja talvisin huoneilman kuivuus ja pölyisyys. Silmän pinnan ärtyillessä selvitettäviä asioita on siis monia.

 

Silmänseudun kiputilat

 

Silmän kiputiloja voivat aiheuttaa esimerkiksi värikalvon tulehdus, äkillinen paineennousu ja näköhermon tulehdus (yleensä myös näkömuutoksia)

Tavallisimmin silmänseudun kiputila johtuu nenän sivuonteloiden ilmankiertohäiriöistä, jotka eivät edellytä varsinaista nuhaa. Kipu voi säteillä myös leukanivelen, hampaiden tai kasvolihasten alueella. Hyvin tavallista on myös, että kipu silmien seudussa onkin heijastumiskipua esimerkiksi niskan syvistä lihaksista ja kaulan lihaksista. Jos toimistotyö on pitkään paikallaan istumista eikä hartioita muista rentouttaa päivän mittaan, olkapäät alkavat vähitellen nousta, lihakset kiristyä ja seurauksena on silmien seutuun säteilevä kipu. Samalla verenkierto saattaa huonontua niskavaltimoissa ja tämä osaltaan lisää oireita.

 

Akkommodaatio – spasmi

 

Akkommodaatiospasmi eli lähikatseluspasmi (tarkemmin ilmaistuna akkommodaatio- ja konvergenssispasmi) on tila, jossa silmän tarkennuslihakset kramppaavat, eikä tarkennus kauemmas enää onnistu hyvin.  Näöntarkkuus kauas katsellessa on aiempaa selkeästi sumeampaa.

Tila voi ilmetä esimerkiksi pitkään staattiselle etäisyydelle tapahtuvan lähityöskentelyn jälkeen. Kauas katsominen on yllättäen hyvin sumeaa aiemmin selkeästi paremmin nähneellä henkilöllä. Näön tarkkuutta mitattaessa voidaan saada tilapäisesti huomattavan suuria (useampi dioptria) muutoksia likitaitteisuuden suuntaan henkilöllä, jolla aiemmin ei ole ollut voimakasta miinustaitteisuutta.

Tilanteen laukaisemiseen saatetaan tarvita lähityöskentelylaseja tai vaihtoehtoisesti lääkehoitoa, jossa silmään annostellaan paikallisina tippoina silmän tarkennuslihaksia rentouttavia lääkkeitä.

 

 

Muut näkemisen mukavuuteen vaikuttavat asiat:
  • korjaamaton taittovirhe tai vanhentuneet lasit
  • valaistus
  • kuvaruudun ominaisuudet
  • kuvaruudun paikka, häikäistyminen
  • ohjelmistojen rakenne
  • ympäristön värit
  • katseltavien aineistojen laatu ja koko
Kukin näistä asioista kannattaa tarkistaa aika ajoin, koska muutokset työtilanteessa ovat usein niin pieniä, ettei niihin kiinnitä huomiota. Samoin muutokset näkötilanteessa ovat hyvin vähittäisiä eikä niitäkään huomaa, ennen kuin työskentelyyn ilmaantuu selviä vaivoja. Naapurityöntekijän työasentoon, mahdolliseen pään nyökyttelyyn ja silmien siristelyyn tekstiä luettaessa voi ottaa varovaisesti kantaa.

 

Rentouta lihaksia

Ehkäistäksesi niskan ja kaulan lihasten aiheuttamia silmänseudun heijastuskipuja, rentouta lihaksia työn lomassa.

 

Niska-hartialihaksia ja silmien lihaksia voi rentouttaa seuraavasti:
  • pyöritä olkapäitä neljä kertaa hitaasti ympäri: eteen, ylös, taakse ja pudota alas
  • työnnä leuka pitkälle eteen ja vedä se taakse neljä kertaa; jätä pää lopuksi keskiasentoon
  • tee pieniä nyökkäyksiä ja kiertoja
  • katso kauas, katso lähelle, vie katse sivulta sivulle
  • pidä kädet suljettujen silmien päällä
  • tee taukoliikkeet 4–6 kertaa päivässä
Hiiri
  • Varaa hiirelle riittävästi tilaa näppäimistön molemmin puolin.
  • Siirrä näppäimistöä eteenpäin pöydän etureunasta siten, että saat kyynärvarrelle tukea pöydän pinnasta.
  • Hiirtä käyttävän käden tulee toimia mahdollisimman rennosti ja sijaita lähellä vartaloa. Hiiri mahdollisimman lähellä näppäimistöä ja ranne keskiasennossa.
  • Hiiren tulee olla käteen sopiva. Ota selvää tarjolla olevasta valikoimasta.
  • Huolehdi hiiren kunnosta ja puhtaudesta.
  • Säädä tietokoneesi asetuksista hiiren kaksoisklikkauksen ja osoitinnuolen nopeus itsellesi sopivaksi: windows -->asetukset --> hiiri. Kohdassaja ”liike” voi säätää nopeuksia ”liukusäätimellä”. Hitaampi liike helpottaa hallintaa.
  • Asetuksista voi tehdä tarvittaessa myös muita muutoksia esim. näppäimistöön ja kosketuslevyyn
  • Opettele käyttämään hiirtä molemmilla käsillä.
  • Tauota työtä vähintään  tunnin välein. 20-20-20 sääntö on hyvä: 20 minuutin välein katsotaan 20 sekuntia 20 askeleen päähän (= kauas)

Muista rentouttavat elpymisliikkeet, ravistelut ja venytykset.